Analyysi: Kokoomus porhalsi eduskuntavaalikisan paalupaikalle

Vaalikauden puolivälin kannatusmittaukset ovat aiemminkin ennakoineet hyvin puolueiden voimasuhteita seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Viime eduskuntavaalien ykkönen, keskusta, oli kärjessä jo kaksi vuotta ennen eduskuntavaaleja. Toukokuun 2013 mittauksessa SDP oli pudonnut enteellisesti neljänneksi suosituimmaksi puolueeksi. Perussuomalaiset ja kokoomus kisasivat kakkospaikasta.

Viime vaalikauden puolivälissä puolueiden kannatusprosentit olivat myös hämmästyttävän lähellä lopullisia vaalituloksia. Keskustaa kannatti 21,7 prosenttia vastanneista, ja puolue keräsi kevään 2015 eduskuntavaaleissa äänistä 21,1 prosenttia.

Toukokuussa 2013 kokoomuksen kannatus oli 19,2 (vaalitulos 18,2), perussuomalaisten 17,4 (vaalitulos 17,7) ja SDP:n 16,5 (vaalitulos 16,5).

Pääministerin väri näkyvissä

Perinteisesti vaalikauden puolivälin puoluekannatusmittauksista on voinut jo ennakoida seuraavan pääministeripuolueen.

Toukokuun 2013 mittaus ennakoi keskustan Juha Sipilän nousun pääministeriksi. Samalla tavalla kevään 2009 mittauksissa näkyi kokoomuksen Jyrki Kataisen tie vuoden 2011 vaalien voittajaksi.

Ensimmäisessä kuntavaalien jälkeen tehdyssä Ylen kannatusmittauksessa kokoomus on selkeä ykkönen noin 21 prosentin kannatuksellaan. SDP ja keskusta ovat jääneet selkeästi taakse.

Opposition voiman pitäisi näkyä

Vaalikauden puolivälissä on ollut yleensä jo näkyvissä, jos oppositio on nousemassa valtaan.

Suurimman oppositiopuolueen SDP:n tilanne ei tällä hetkellä näytä hyvältä. Demarit ovat nousset viime eduskuntavaalien aallonpohjasta, mutta hallitusvaltaan on vielä matkaa

Kuntavaaleissa oppositiohyödyn keräsivät vihreät ja vasemmistoliitto. SDP jäi historiallisen heikkoon tulokseen, vaikka Sipilän hallituksen toimet tarjosivat oppositiolle kaikki aseet.

SDP sai oppositiossa lentävän alun, kun Sipilän hallitus ja palkansaajajärjestöt joutuivat törmäyskurssille alkusyksystä 2015. SDP ei kuitenkaan pystynyt vakiinnuttamaan asemaansa kärkipuolueena.

Vihreiden nousu muuttaa kuviot

Opposition sisällä käydään henkien taistelua johtavan oppositiopuolueen paikasta. SDP repi vaalikauden alkupuoliskolla selkeän eron vihreisiin, mutta kuntavaalit ja viimeiset kannatusmittaukset ovat tasoittaneet eroa.

Ensimmäisessä kuntavaalien jälkeen tehdyssä Ylen mittauksessa SDP:n ja vihreiden ero on tasan neljä prosenttiyksikköä.

Vihreiden väistyvä puheenjohtaja Ville Niinistö on puhunut vihreistä tulevaisuuden pääministeripuolueena. Näissä puheissa on vielä paljon haaveilua, mutta jo nyt on mahdollista, että vihreät voivat estää SDP:n Antti Rinteen nousun pääministeriksi.

SDP on keskittynyt torjumaan perussuomalaisten vetoa. SDP:ssä on ehkä tuudittauduttu siihen, että perussuomalaisten mureneminen nostaa SDP:n taas suurimmaksi puolueeksi. Nyt SDP:n on pakko vastata myös vihreiden haasteeseen.

Kokoomus tyytyväinen hallitukseen

Hallituksen sisällä valtiovarainministeripuolue kokoomus näyttää hypänneen kuskin paikalle.

Poliittisesti tilanne muistuttaa kesää 2009. Kokoomus nautti silloin keskustapääministeri Matti Vanhasen kyydistä ja keikkui kannatusmittausten kärjessä.

Vanhanen luovutti kesken kauden, ja Jyrki Kataisen kokoomus korjasi sadon keskustan Mari Kiviniemen lyhyeksi jääneen pääministerikauden jälkeen kevään 2011 vaaleissa.

Alexander Stubbin kukistanut Petteri Orpo marssii nyt Kataisen jalan jäljissä. Kokoomus on palannut politiikan keskikentälle, ja Orpolla on Sipilän hallituksessa paljon pelitilaa.

Kokoomus on vahvoilla niin kauan kuin hallituksen politiikka miellyttää kokoomuksen kannattajia. Siinä riittää haastetta hallituskumppaneille.

Kokoomuksen johto on osannut tarttua myös vihreiden haasteeseen. Kuntavaaleissa kokoomus käänsi jo tykkinsä kohti vihreitä.

Lue myös:

Vihreät ja kokoomus nostivat kannatustaan, vasemmisto tipahti

Katso, miten vaalikauden puolivälin kannatusmittaukset ovat ennakoineet eduskuntavaalien tulosta

Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and