Britannia suuttui Manchester-tietojen vuotamisesta – Trump lupasi saattaa vuotajat vastuuseen

Britannia ja Yhdysvallat ovat sovitelleet kiistaa, joka koskee Manchesterin maanantaisen terrori-iskun tutkintaa koskevien tietojen vuotamista Yhdysvaltojen medialle.

Britannia uhkaa jopa lopettaa tietojen vaihdon, koska amerikkalaismedioihin vuosi muun muassa itsemurhapommittajaksi epäillyn Salman Abedin nimi ennen kuin viranomaiset julkistivat sen. Lehdissä julkaissut yksityiskohtaiset kuvat räjähdyspaikalta voivat brittiviranomaisten mukaan vaarantaa tutkimuksen.

Britannian pääministeri Theresa May ja presidentti Donald Trump ovat keskustelleet asiasta Naton huippukokouksen yhteydessä Brysselissä. Trump kuvasi vuotoa huolestuttavaksi ja uhkasi saattaa tietojen vuotajat syytteeseen.

"Varjelemme Britannian ja Yhdysvaltain välistä erityissuhdetta enemmän kuin mitään muuta suhdetta", sanotaan Valkoisen talon lausunnossa.

Asiaa on pidetty hyvin vakavana, sillä Britannian ja Yhdysvaltojen välillä on laajaa tietojen vaihtoa muun muassa terrorismin tutkinnassa ja Yhdysvallat avustaa myös Manchesterin iskun tutkimuksissa.

Tutkintakuva
Maailmalle on levinnyt kuva muun muassa pommittajan käyttämästä repusta. Handout / The New York Times / AFP / Lehtikuva

Tutkimuksissa saatu uutta tietoa yhteyksistä libyalaisiin islamisteihin

Itse tutkimuksissa on saatu lisää tietoa Salman Abedin lähipiirin yhteyksistä libyalaisiin verkostoihin. Epäillyn isä Ramadan Abedi kuului nyt jo lakkautettuun libyalaiseen LIGF -nimiseen ryhmään, joka oli sidoksissa terroristijärjestö Al Qaidaan.

Isä-Abedin kerrotaan kuuluneen Libyan entisen johtajan Muammar Gaddafin vastaiseen oppositioon ja osallistuneen myös Gaddafin syrjäyttämiseen vuonna 2011.

Salman Abedin isä ja nuorempi veli pidätettiin Libyan pääkaupungissa Tripolissa keskiviikkona.

Manchesterissa on tiettävästi Euroopan laajin libyalaisyhteisö, yli 20 000 henkeä.

Lähteet: AFP ,

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and