Kesä jatkuu vielä, mutta koleaksi povattuun palkkasyksyyn on enää pari viikkoa

Tällä viikolla osa syksyn palkkakierroksen pääpelaajista on saanut nauttia toistensa seurasta Porin SuomiAreenalla. Ainakin uuden Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto ja työnantajien Teknologiateollisuus ry:n työmarkkina-asioista vastaava varatoimitusjohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen ovat istuneet samassakin paneelipöydässä.

Kesäinen tunnelma on pian kuitenkin tipotiessään, kun alkaa totinen viilaus palkankorotusprosentista. Siitä on povailtu vaikeampaa kuin aikoihin, kun talous on kääntynyt kasvuun ja osassa yrityksistä tilauskirjat pullistelevat. Nollalinja ei enää vetele, kuuluu ammattiyhdistysliikkeestä nyt useammallakin suulla.

Metsäteollisuus ja Paperiliitto avaavat pelin

Ensimmäisinä neuvottelupöytään pääsevät tai joutuvat Metsäteollisuus ry:n ja Paperiliiton neuvottelijat. Syy on yksinkertainen: paperiteollisuuden työehtosopimus päättyy nykysopimuksista ensimmäisenä syyskuun loppuun.

Itse asiassa osapuolten työehtosopimusneuvottelukunnat ovat tavanneet jo kertaalleen toukokuun loppupuolella. Tapaamisessa tarkasteltiin alan yleisnäkymiä ja rakenneltiin askelmerkkejä syksyyn. Työehtosopimustavoitteista ei vielä puhuttu.

Sen jälkeenkin yhteyttä on pidetty järjestöjen toimistojen välillä ja toimistojen voimin hihat myös kääritään heti elokuun alkupäivinä. Tes-neuvottelukuntien tapaaminen on sovittu elokuun loppupuolelle.

Metsäteollisuuden EK-ero ja Paperin jääminen Teollisuusliitosta kysymysmerkkeinä

Metsäalalla on joskus otettu yhteen rajustikin ja moni muistaa vielä vuoden 2005 "Tähtisen sodan". Kiista alkoi Paperiliiton parin päivän lakolla, mutta kääntyi pian viikkoja kestäneeksi työnantajan julistamaksi työsuluksi. Metsäteollisuuden pitkäaikaisen työmarkkinajohtajan Arto Tähtisen arveltiin työuransa päätteeksi hakevan vihdoin voittoa vanhasta kiistakumppanista.

Ihan niin kovilla panoksilla ei nyt pelata, mutta pari uutta epävarmuustekijää neuvottelupöydässä on. Metsäteollisuus ry jättäytyi ensin Elinkeinoelämän keskusliitosta EK:sta ja sitten vielä kaavaillun vientialojen vetämän Suomen mallin valmistelusta. Irtautuminen lienee omiaan luomaan paineita näyttää, että omin voimin neuvottelupöydästä saadaan parempi tulos kuin mitä yhdessä muiden työnantajaliittojen kanssa olisi syntynyt.

Paperiliitto puolestaan jäi, tai ehkä liiton sosiaalidemokraattisen johdon mielestä joutui jäämään, uuden Teollisuusliiton ulkopuolelle, kun liitossa vähemmistönä oleva vasemmistoryhmä vastusti fuusiota. Teollisuusliiton osana Paperiliiton ei olisi tarvinnut erikseen pyydellä kumppaniensa tukea mahdollisissa kiistoissa.

Paperin jälkeen katkolla metallin ja kemian perussopimukset

Vaikka Metsäteollisuus ja Paperiliitto ehtivät neuvottelupöytään ensin, ei se vielä tietysti tarkoita, että ne päätyisivät syksyn työmarkkinakierroksen päänavaajiksi. Teknologiateollisuuden työehtosopimusneuvottelutkin saavat vauhtia pian lomakauden jälkeen, sillä sopimus umpeutuu kuukautta paperiteollisuutta myöhemmin, lokakuun loppuun. Ja heti marraskuun lopussa on katkolla kemian perussopimus.

Vaikka vielä keväällä haviteltu vientialojen yhteinen Suomen malli on virallisesti kuopattu, ei mikään estä palkkaneuvottelujen koordinaatiota sen paremmin työnantajien kuin työntekijöidenkään leirissä. Jonkinlainen yleinen palkankorotuslinja lieneekin selvillä viimeistään marraskuussa.

Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and