Laulaja Ariana Grande palaa Manchesteriin – hyväntekeväisyyskonsertti terrori-iskun uhreille

Yhdysvaltalainen pop-tähti Ariana Grande aikoo järjestää hyväntekeväisyyskonsertin Manchesterin iskun uhrien ja heidän omaistensa hyväksi. Isku tehtiin maanantai-iltana kesken Granden konsertin.

Itsemurhaiskussa kuoli 22 ihmistä ja kymmeniä loukkaantui. 23-vuotias Grande on erityisen suosittu nuorten keskuudessa, joten iskun uhrien joukossa oli monta lasta. Hänen tulevan Manchesterin konsertin päivänmäärää ei ole vielä päätetty.

Grande keskeytti iskun jälkeen kiertueensa ja palasi kotiinsa Floridaan, kertoo uutistoimisto AFP. Grande kertoo sosiaalisessa mediassa jakamassaan lausunnossa haluavansa viettää samalla aikaa faniensa kanssa.

Grande sanoo lausunnossaan iskun uhrien olevan hänen sydämessään koko hänen loppuelämänsä. Hän aikoo palata kiertuelleen heinäkuussa.

Poliisi kertoi jälleen uudesta pidätyksestä

Britannian poliisi ilmoitti perjantaina pidättäneensä suurimman osan verkostosta, jonka uskotaan olevan iskun takana. Samalla poliisi sanoi uusien pidätysten olevan mahdollisia.

Myöhään perjantai-iltana poliisi kertoikin pidättäneensä vielä 44-vuotiaan miehen Manchesterissa epäiltynä osallisuudesta iskuun. Pidätettynä on nyt kaikkiaan yhdeksän ihmistä.

Britannian yleisradioyhtiön BBC:n mukaan pidätetyt ovat 18–44-vuotiata. Iskun päätekijäksi epäilty libyalaistaustainen Salman Abedi kuoli itse iskussa.

Lähteet: AFP, Reuters, Yle Uutiset

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and