Melusaaste on jo riski villieläimille

Ihmisten aiheuttama melu saastuttaa jo yli puolet luonnonsuojelualueista Yhdysvalloissa. Melusaaste on jo niin voimakasta, että se voi vaikuttaa eläinten mahdollisuuksiin metsästää ja selviytyä, kertoo Science-lehdessä julkaistu tuore tutkimus.

Meteliä ympäristöön tuottavat muun muassa öljyn ja kaasun etsintä, vesisärötys, puu- ja kaivosteollisuus sekä moottoripyörät ja muu liikenne.

– Lintujen on vaikeampi löytää parittelukumppaneita. Saaliseläinten on vaikeampi kuulla petoeläimen lähestymistä, joten ne joutuvat helpommin saaliiksi, kuvailee tutkimusta johtanut biologi Rachel Buxton.

– Joihinkin lajeihin melu voi vaikuttaa suoraan, tällainen vaikuttaa osaltaan koko ekologiseen yhteisöön, sanoo Buxton.

Tutkijoiden mukaan melusaaste, jota on pidetty kaupunkien ongelmana, vaikuttaa laajemmin kuin tähän asti on tiedetty. Tutkijat mittasivat äänentasoja lähes 500 luontokohteessa. Yli 60 prosentissa kohteista melusaaste ylitti puolella luonnolliset taustaäänet.

Tutkija George Wittemyerin mukaan äänimaiseman muutoksella on vaikutusta myös ihmisiin.

– Lintujen laulun, vesiputousten ja tuulen suhinan ruohikossa kuuleminen on arvokasta ja tärkeää ihmisille, totesi Wittemyer.

Science: Noise pollution is invading even the most protected natural areas

Lähteet: AFP, AP, Reuters

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and