Presidentti Donald Trump amerikkalaiskanavalla FBI-potkuista: “Olen suuri FBI-fani, rakastan FBI:tä”

NBC:n haastattelija Lester Holt kysyi puolituntisessa haastattelussa Yhdysvaltain presidentiltä Donald Trumpilta oliko kohupotkujen syynä kenties se, että hän on joutunut Venäjä-kytköksistä FBI:n tutkintaan.

– Haluan vain jonkun muun, joka on pätevä. Olen suuri FBI-fani, rakastan FBI:tä. Trump vastasi.

– Comey on diivailija, ja FBI on kaaoksessa. Sinä tiedät sen, minä tiedän sen. Kaikki tietävät sen. Mieti FBI:tä vuosi sitten, se oli täydessä kaaoksessa, alle vuosi sitten. Se ei ole vieläkään toipunut siitä.

Toisin kuin mediassa on uutisoitu, Trump paljasti yllättäen haastattelussa myös, että hän ei ole eikä ole ollut FBI:n tutkinnan kohteena lainkaan.

Hän kertoi selvittäneensä asian kysymällä asiaa suoraan erottamaltaan FBI-johtajalta, joka oli vastannut "et ole tutkinnassa".

NBC:n haastattelemat lakiasiantuntijat pitävät presidentin toimintaa epätavallisena ja erikoisena, että FBI paljastaisi mahdolliselle tutkinnan kohteelle asian todellista laitaa.

Hämmennystä lisää se, että Trump kuitenkin myönsi ajatelleensa tutkintaa päättäessään erottaa Comeyn.

– Kun päätin tehdä sen, sanoin itselleni: Tämä Venäjä-juttu Trumpista ja Venäjästä on keksitty tarina. Se on demokraattien tekosyy sille, että he hävisivät vaalit.

Trump ajatteli "tätä Venäjä-juttu" erottaessaan Comeyn – Neljä selitystä FBI:n johtajan potkuille

NBC:n kysely: Enemmistö amerikkalaisista pitää Comeyn erottamista asiattomana

FBI:n virkaatekevä johtaja eri linjoilla Valkoisen talon kanssa – "Comey nautti laajasta kannatuksesta"

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and