Raunioittaako kokoomus hallituskumppaninsa? – “Ylimielisyys tarttuu”, “Markkinoi päätöksiä omina ansioinaan”

Kokoomuksen ykköspaikka kuntavaaleissa on antanut pontta väitteille, joiden mukaan hallituksessa olo kokoomuksen kanssa koituu muille suurille puolueille turmioksi.

Pääministeripuolue keskusta putosi vaaleissa vuosikymmeniin surkeimpaan tulokseensa ja perussuomalaisten kannatus romahti, kun taas vaalivoittaja kokoomus, hallituksen pienin puolue, porskutti tässä kuussa edelleen Ylen kannatuskyselyn kärjessä.

Pääoppositiopuolue sdp:n konkaripoliitikko Eero Heinäluoma kirjoitti vaalien jälkeen, että liian kokoomusvoittoinen politiikka koitui keskustan kohtaloksi. Heinäluoman mukaan kokoomus oli myrkkyä hallituskumppanilleen keskustalle jo Matti Vanhasen ja Mari Kiviniemen (kesk.) hallituksissa ja sdp:lle Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin (kok.) hallituksissa.

Samaa sanomaa on kuultu jo pidempään keskustan riveistä, eikä tarina ole tuntematon perussuomalaisillekaan.

Onko kokoomus saavuttanut aseman, jossa se kaataa hallituskumppanit yhden toisensa jälkeen kanveesiin ja porskuttaa itse vaaleista toiseen vallan kahvassa?

Kun suurten puolueiden puheenjohtajien pärjäämistä mittaa menestyksellä hallituskauden jälkeisissä vaaleissa, tärkeintä hallituskumppaniaan paremmin ovat pärjänneet esimerkiksi kokoomuksen Katainen (vaalit 2011) ja Sauli Niinistö (1999). Punaiselle menee sen sijaan esimerkiksi Vanhasen ja Kiviniemen hallituskausi.

Kokoomus tahraa keskustan imagon

Tukea näkemykselle kokoomuksen turmiollisuudesta löytyy keskustaa lähellä olevasta ajatuspaja e2:sta. Sen tutkijoiden mukaan kokoomuksen kielteiset ominaisuudet, kuten ylimielisyys, tarttuivat keskustaan, kun puolueet ovat olleet yhtä aikaa Esko Ahon hallituksessa vuosina 1991–1995, Vanhasen ja Kiviniemen hallituksissa 2007–2011 ja Juha Sipilän hallituksessa vuodesta 2015 lähtien.

Ahon sekä Vanhasen ja Kiviniemen kaudet päättyivät hallituspuolueiden rökäletappioon, suurimpana pudottajana keskusta. Huhtikuun kuntavaaleissa keskusta hävisi taas, samoin perussuomalaiset.

Viime vuosikymmenellä keskustan ylimielisyys sen sijaan laski kansalaisten silmissä, kun puolue oli hallituksessa sdp:n kanssa 2003–2007. Punamultahallituksen jälkeen keskusta uusi paikkansa suurimpana puolueena.

– Kun keskusta on hallituksessa sdp:n kanssa, sdp:n myönteiset ominaisuudet, kuten ihmisläheisyys, on myös keskustaan liitettävä ominaisuus, selittää e2:n johtaja Karina Jutila.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen myöntää monen puolueessa ajattelevan, että kokoomuksen kanssa hallituksessa olo imee kumppanista voimat.

– Ehkä siihen on jonkin verran perusteita. Kokoomus osaa markkinoida hallituksen hyviä päätöksiä paremmin kuin me muut ja syntyy sellaista mielikuvaa, että hyvät päätökset olisivat heidän ansiotaan, vaikka hyvät asiat ovat syntyneet yhteistyönä, Kaikkonen sanoo.

“Älyllisesti epärehellinen väite”

Keskustan entinen puoluesihteeri Timo Laaninen sen sijaan tyrmää vaalitappioiden selittämisen kokoomusyhteistyöllä. Hän moittiii ajattelua älylliseksi epärehellisyydeksi.

Laaninen selittää kokoomuksen menestystä ennemmin hallituksen kakkospuolueen edulla.

– Minusta keskustan isot tappiot liittyvät enemmän pääministeripuolueen asemaan kuin siihen kuka on ollut hallituskumppanina.

Kokoomus on ollut pääministeripuolueena keskustaa harvemmin, vaikka kokoomus on istunut viimeisten parin vuosikymmenen aikana hallituksessa enemmän kuin mikään muu suurista puolueista.

– Kokoomuksella on erityinen taito pärjätä kakkospuolueena. Kun kokoomus oli pääministeripuolue 2011–2015, heilläkin oli seurauksena aika kova vaalitappio.

Laanisen mukaansa syytä suosion laskuun ei pidä etsiä hallituskumppaneista vaan omista tekemisistä.

Karina Jutila painottaa, että selityksiä yksittäisen puolueen vaalitappiolle on useita. Vuoden 2011 vaaleissa, joissa keskusta romahti, olivat yhtä aikaa päällä kiistat EU:n tukipaketeista, populismin nousu, riita haja-asutusalueiden jätevesiasetuksesta ja vaalirahasotku.

Leikkaukset sopivat kokoomukselle

Uskoipa kokoomuksen rapauttavan keskustan kannatusta tai ei, ainakin sdp:n hallitustaival kokoomuksen kanssa päättyi takavuosina päinvastaisin tavoin.

Paavo Lipposen (sd.) ensimmäisen hallituskauden jälkeisissä, vuoden 1999 eduskuntavaaleissa sdp menetti kannatustaan, mutta samassa hallituksessa ollut kokoomus sen sijaan paransi tulostaan.

Lipposen toisella kaudella kokoomus oli jälleen sdp:n kanssa hallituksessa, mutta vuoden 2003 vaaleissa kokoomus jäi vuorostaan istuvan pääministeri Lipposen ja oppositiossa olleen keskustan jalkoihin.

– Ei ole mikään luonnonlaki, että kokoomuksen kanssa käy niin tai näin, toppuuttelee toiminnanjohtaja Mikko Majander sdp:tä lähellä olevasta Kalevi Sorsa -säätiöstä.

Lipposen ensimmäisen hallituksen leikkaukset olivat sdp:n kannattajien silmissä ankaraa politiikkaa, joka sopi paremmin kokoomukselle. Kakkoskaudella sdp:n pärjäämistä selittää, että Suomi eli teknohuumaa ja talous kasvoi nopeasti.

Sdp:lle surkea tulos kokoomusyhteistyöstä

Majander myöntää, että 2000-luvulla tilanne on kuitenkin muuttunut kokoomuksen hyväksi. Majander selittää kokoomuksen 2000-luvun menestystä osin sillä, että sdp ajautui Lipposen ajan jälkeen käymistilaan, joka on antanut tilaa kokoomukselle.

Kokoomuksen kultakausi alkoi viime vuosikymmenen lopulla, kun puolue voitti Jyrki Kataisen ja puoluesihteeri Taru Tujusen johdolla sarjan vaaleja.

Sdp lähti kokoomuksen hallituskumppaniksi vuonna 2011 ensin Kataisen ja sitten Stubbin hallituksiin, mutta hallitustaival päättyi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa sdp:n kaikkien aikojen huonoimpaan tulokseen ja oppositioon. Kokoomus sen sijaan jatkoi ainoana hallituspuolueista vallan kahvassa Juha Sipilän hallituksessa.

Myös Merkel vienyt voimat hallituskumppaneilta

Mikko Majander sanoo, että kokoomuksen saavuttamaa asemaa selittää osin vasemmiston suosion yleiseurooppalainen lasku, jota on siivittänyt se, ettei sosiaalidemokraateilla ole enää tarjota tulevaisuusvisiota, jota kohti liike vie.

– Kokoomuksen on helpompi asettua tilanteeseen, jossa vain hoidetaan taloutta ja vaikeita asioita vastuullisesti, eikä puolueen tarvitse luvata yhteiskunnan päätepistetilaa, kuten sdp:n.

– Kokoomukselta on hyväksytty helpommin toimitusjohtajamainen taloudenpito, joka on istunut paremmin Euroopan pitkään jatkuneisiin kriisiaikoihin.

Myös keskustan Timo Laaninen sanoo, että kokoomuksen voi olla muita puolueita helpompaa olla hallituksessa, kun talous mataa. Laanisen mukaan kokoomusta suosii hyvän talousosaajan maine, joka vetoaa isotuloisiin.

– Sen maineen hankkimiseksi ei tarvitse juuri muuta kuin sen, että uskaltaa sanoa vaikeina aikoina, että nyt pitää säästää ja leikata, Laaninen pamauttaa.

Majander vertaa tilannetta Saksaan, jossa kristillisdemokraattien pienemmille kumppaneille on käynyt hallituksessa yleensä huonosti.

– Kristillisdemokraatit ovat vieneet hyvin joustavalla, pragmaattisella hallitsemistavalla pienemmästä hallituskumppanista voimat aika tehokkaasti.

Majander kiistää kuitenkin, että Kataisen hallituskauden lopputulos kertoisi kokoomuksen imevän voimat hallituskumppanistaan. Myöskään kokoomusta ei hänen mukaansa voi pitää voittajana, sillä puolue putosi seuraavissa, vuoden 2015 vaaleissa kärjestä kolmossijalle, vaikka onnistuikin pääsemään Sipilän hallitukseen.

– Kataisen sixpack-hallitus, joka oli kokoomuksen suuri paluu pääministeripuolueeksi, ei ollut millään mittarilla onnistunut ja menestyksekäs hallituskausi, ei kokoomukselle, muttei myöskään sen kumppaneille.

Kokoomuksen Pesonen: Katsokaa peiliin

Myös kokoomuksen puoluesihteeri Janne Pesonen torjuu näkemykset, että kokoomus imisi mehut halllituskumppaneistaan. Hän huomauttaa, että kokoomus on nykyhallituksen pienin puolue.

– Keskustan edustajana tai perussuomalaisena katsoisin tällä hetkellä enemmän peilin suuntaan kuin pohtisin, että kokoomus on ollut pienimpänä hallituspuolueena syömässä hallituskumppaneitaan, Pesonen sanoo.

– Viime vaalikaudella kokoomus tuli alaspäin yhtä lailla kuin sosialidemokraatitkin. Ei tulkinta voi olla niin yksioikoista, että kumppanuus hallituksessa jonkun kanssa olisi omiaan syömään tai nostamaan kannatusta.

Pesonen tyrmää myös sen, että kokoomuksen kannattajille riittäisi puolueen keskittyminen tarkan markan politiikkaan.

Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and