Teollisuusmahtien kokous päättyi erimielisyyteen – Trump ei antanut vielä tukeaan ilmastosopimukselle

Ilmastonmuutosta torjuvan Pariisin ilmastosopimuksen kohtalo jäi auki, kun johtavien teollisuusmaiden G7-maiden päämiehet päättivät kokouksensa Italiassa.

Kokouksen loppulauselmassa Britannia, Italia, Saksa, Kanada, Japani ja Ranska vakuuttivat sitoutumistaan Pariisin ilmastosopimukseen. Kuusikko oli yrittänyt taivutella myös Trumpia osoittamaan tukensa sopimukselle.

Trump on aiemmin uhannut vetävänsä Yhdysvallat pois sopimuksesta. Nyt Trump sanoo pohtivansa vielä, aikooko Yhdysvallat pysyä mukana.

– Teen lopullisen päätökseni Pariisin sopimuksesta ensi viikolla! Trump ilmoitti Twitterissä.

Valkoisen talon talousneuvonantajan Gary Cohnin mukaan Trumpin kanta asiaan kehittyy.

Merkel: Vaikea ja epätyydyttävä keskustelu

Vuonna 2015 solmitun ilmastosopimuksen tarkoitus on, että valtiot vähentäisivät kasvihuonepäästöjään ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Lähes kaikki maailman valtiot ovat mukana sopimuksessa.

– Koko keskustelu ilmastosta oli todella vaikea, ellei suorastaan hyvin epätyydyttävä, Saksan liittokansleri Angela Merkel kuvaili tilannetta suorasanaisesti.

Myös Ranskan uuden presidentin Emmanuel Macronin mukaan muut G7-maat olivat olleet hyvin erimielisiä sopimuksesta Yhdysvaltojen kanssa. Macron sanoi pitävänsä Trumpia pragmaattisena ja toivoi, että hän asettuisi sopimuksen puolelle.

Yhdysvaltojen vetäytyminen olisi iso takaisku sopimukselle, jonka aikaan saaminen kesti vuosia. Yhdysvallat on maailman toiseksi suurin kasvihuonepäästöjen aiheuttaja Kiinan jälkeen.

Merkel ja Trump
Saksan liittokansleri Angela Merkel, Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja hänen puolisonsa Melania Trump keskustelivat G7-maiden kokouksessa. Tiberio Barchielli / EPA

Päätöslauselmassa vastustettiin protektionismia

Keskustelut maailmankaupasta sujuivat hieman paremmissa tunnelmissa. Yhdysvallat yhtyi kokouksen loppulauselmaan, jossa vastustettiin protektiotionismia maailmankaupassa.

Trump on edustanut ainakin ainakin puheissaan protektionistisempaa linjaa kaupan suhteen kuin hänen edeltäjänsä. Vaalikampanjansa aikana hän uhkasi asettavansa yksipuoliset tullit meksikolaisille ja kiinalaisille tuotteille. Hän haluaa neuvotella myös Pohjois-Amerikan kauppasopimuksen Naftan uusiksi.

Lähteet: AP, AFP, Reuters

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and