Trump tapasi paavin Vatikaanissa – aiemmin eri mieltä turvapaikanhakijoista

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on tavannut paavi Franciscuksen Vatikaanissa.

Miehet kättelivät lyhyesti kuvaajien edessä, vaihtoivat hymyillen kohteliaat tervehdyssanat ja vetäytyivät keskustelemaan yksityisesti.

Trumpin mukana olivat vaimo Melania Trump, tytär Ivanka ja tämän mies Jared Kushner.

Presidenttikampanjan aikana paavi Franciscus arvosteli jyrkästi Trumpia, mutta vierailun aikana erimielisyydet lakaistiin julkisuudelta piiloon.

Erimielisyyksiä on varsinkin pakolaispolitiikasta.

Paavin mukaan ihminen joka ajattelee vain muurien rakentamista, ei siltojen, "ei ole kristitty". Trump suivaantui paaville ja luonnehti häpeälliseksi Trumpin uskon kyseenalaistamista.

– Jos [terroristijärjestö Isis] hyökkää Vatikaaniin – mikä olisi, kuten kaikki tiedämme, Isisille paras palkinto – paavi vielä toivoisi ja rukoilisi, että Donald Trump olisi silloin presidenttinä, Trump sanoi kampanjansa aikana.

Vatikaani oli kolmas kohde Trumpin yhdeksän päivää kestävällä ensimmäisellä ulkomaanmatkalla presidenttinä. Hän tapasi muslimienemmistöisten maiden johtajia Saudi-Arabiassa ja kävi Jerusalemissa tapaamassa Israelin ja palestiinalaisalueiden johtoa.

Melania ja Donald Trump tapasivat paavi Franciscuksen Vatikaanissa 24. toukokuuta 2017.
Melania ja Donald Trump tapasivat paavi Franciscuksen Vatikaanissa 24. toukokuuta 2017.Alessandra Tarantino / EPA

Lähteet: Reuters, AP

Lue lisää Donald Trumpin ensimmäisestä ulkomaanmatkasta:

Asekauppiaana Saudi-Arabiaan ja Itkumuurille yksin – Trump lähtee ensimmäiselle ulkomaanmatkalle

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and