Tuomiopäivän holvin turvallisuutta vahvistetaan

Norja ilmoitti lauantaina vahvistavansa ikiroudan sisässä sijaitsevan siemenholvin turvallisuutta.

Vuoden 2016 lokakuussa helteet saivat ikiruodankin sulamaan ja siemenholvin 100-metriseen sisäänkäyntitunneliin pääsi valumaan lähes 15 metrin verran vettä. Vuosi 2016 oli maailmanlaajuisesti lämpimin vuosi sitten 1800-luvun lopun, jolloin lämpötilojen systemaattiset mittaukset aloitettiin.

Huippuvuorilla sijaitsevaa tuomiopäivän holviksi kutsutun siemenvaraston ideana on säilyttää maailman kasvien biodiversiteetti ja ylipäätään ruokakasvien perimä erilaisten katastrofien varalta.

Vesivahingosta huolimatta siemenet säilyivät turvassa 18 asteen pakkasessa holvin uumenissa.

– Sisään valunut vesi jäätyi ja se poistettiin, kertoo Norjan hallituksen tiedottaja Hege Njaa Aschim vesivahingosta.

Nyt siemenvaraston lisäsuojaksi rakennetaan kuitenkin vedenpitävä seinä. Lisäksi kaikki lämpöä tuottavat elementit poistetaan holvin sisältä.

– Ylimääräistä lämpöä ei todellakaan tarvita, jos holviin pääsee vettä ja ikirouta sulaa.

– Meidän on kuunneltava ilmastoasiantuntijoita. Olemme valmiit tekemään kaikkemme siementen suojelemiseksi, sanoo Aschim.

Longyerbyenin lähelle Platåberget-vuoren uumeniin louhittu holvi aloitti toimintansa vuonna 2008. Se on suunniteltu säilömään maailman kaikkien eri viljelykasvien siemeniä laajojen luonnonkatastrofien, tuhoisan ilmastonmuutoksen, globaalin ydinsodan ja muiden maanviljelyksen maailmanlaajuiseen tai alueelliseen täystuhoon johtavien tilanteiden varalta.

Holvista löytyvät esimerkiksi suomalaisten viljakasvien kaikki talteen otetut maatiaiskannat tulevia tutkimus- ja kehitystyön tarpeita sekä odottamattoman tuhon varalta.

Lue lisää:

Prisma Studio Tuomiopäivän holvissa

BBC: Norway to boost protection of Arctic seed vault from climate change

Lähde: AFP

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and